Moi!
Viime postauksesta on viikko aikaa, se johtuu siitä, että koulu vie ajasta niin paljon ja muutenkin.
Ja toisekseen, loin uuden blogin jonne pölisen kaikista asioista: blogikaikesta.blogspot.fi.
Sinne kirjoitan niitä asioita, jotka haluan kertoa mutta ne eivät liity nukkeihin. Ja muutenkin minulla oli (taas!) hengenlähtö lähellä tänään, jos sinua ei kiinnosta liittyä lukijaksi niin voit käydä lukemassa kuitenkin tämänpäiväisen traumaattisen seikkailuni.
-Luka-Star
sunnuntai 26. tammikuuta 2014
Tietoa :3
Tunnisteet:
kuulumisia,
Luka-Star
17-vuotias tyttö keräilee MH- ja Pullip-nukkeja.
sunnuntai 19. tammikuuta 2014
Keskiön kanssa
Moi!
Perjantaina olin Keskiön luona ja illalla Keskiö tuli meille. Teimme kaikkea hauskaa.
Kuvasimme myös Clawdeenejamme ja teimme niistä vähän vertailua. Samalla tein pienen esittelyn Keskiön Haunt the Casbah Clawdeenista.
Haunt the Casbah Clawdeenin tukka on lähes blondi verrattuna Scaris Clawdeeniin.
13 wishes Clawdeenilla on ihana meikki: kimaltavat kultaiset huulet, ja "savuinen" ja violetti luomiväri.
Basic Clawdeenilla on pyöreämmät silmät kuin muilla.
Kengät.
Clawdeenilla on vetoketjun mallinen otsapanta ja käsissä kauniit korut. Hiuksissa on ihana "kierre".
Mekko on kolmikerroksinen. Ensimmäinen kerros on mustaa verkkoa kultaisin somistein
Toinen liila missä on mustaa leopardikuviota
Ja päällimmäinen, läpinäkyvä violetti kappale jossa vetuketju- ja kuukuviota.
Ihana kuun muotoinen korvarengas!
Hyvää päivänjatkoa kaikille!
-Luka-Star
Perjantaina olin Keskiön luona ja illalla Keskiö tuli meille. Teimme kaikkea hauskaa.
Kuvasimme myös Clawdeenejamme ja teimme niistä vähän vertailua. Samalla tein pienen esittelyn Keskiön Haunt the Casbah Clawdeenista.
Kaikki Clawdeenimme, Basic, Sweet 1600, 13 wishes ja Scaris |
13 wishes Clawdeenilla on ihana meikki: kimaltavat kultaiset huulet, ja "savuinen" ja violetti luomiväri.
Sweet 1600 Clawdeenilla on leveämmät silmät kuin muilla.
Kengät.
Clawdeenilla on vetoketjun mallinen otsapanta ja käsissä kauniit korut. Hiuksissa on ihana "kierre".
Mekko on kolmikerroksinen. Ensimmäinen kerros on mustaa verkkoa kultaisin somistein
Toinen liila missä on mustaa leopardikuviota
Ja päällimmäinen, läpinäkyvä violetti kappale jossa vetuketju- ja kuukuviota.
Ihana kuun muotoinen korvarengas!
Hyvää päivänjatkoa kaikille!
-Luka-Star
Tunnisteet:
Clawdeen,
KeskiöNurkka,
kuulumisia,
Luka-Star,
MH
17-vuotias tyttö keräilee MH- ja Pullip-nukkeja.
keskiviikko 15. tammikuuta 2014
Uusi nukke ja muita kuvia
Sain siis uuden nuken. 13 wishes clawdeen wolf. Se tilattiin netistä. Otin kuvia myös uuden nukkeni paketista. Sain siis eilen uuden nuken.
Anteeksi, kun en ole postannut pariin päivään, koska on ollut kiireitä. Unohdin kääntää kuvat, jotka ovat väärinpäin, joten anteeksi siitäkin..
Nyt niitä kuvia:
Anteeksi, kun en ole postannut pariin päivään, koska on ollut kiireitä. Unohdin kääntää kuvat, jotka ovat väärinpäin, joten anteeksi siitäkin..
Nyt niitä kuvia:
Raotin hieman kameran linssiä ja sain hienon kuvan.
Clawdeen se siellä paketissaan odottaa avaamista..
Paketti
Clawdeenin kuvia:
Kommentoikaa ja liittykää lukijoiksi!
Terveisin: KeskiöNurkka
Tunnisteet:
Clawdeen,
KeskiöNurkka,
MH,
uusi nukke
Olen 21-vuotias nainen pohjois-savosta
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)